Tmi TassuKat-i on perustettu toukokuussa 2023 ja aloittelen yritystoimintaani Lieksassa Pohjois-Karjalassa, (etänä toimialueena on myös koko suomi.) Yrityksen takana häärää minä, Kati 45-vuotias perheenäiti. Luonteeltani olen rempseä, huumorintajuinen, eläinrakas, sosiaalinen, kahden erityislapsen (kaksoset) äiti joka lähti varttuneella iällä rohkeasti toteuttamaan omaa unelmaansa. Tässä sitä ollaan uuden äärellä. Minuun saa ottaa yhteyttä olipahan asia mikä tahansa.
Tarjoan asiakkailleni kokonaisvaltaista hyvinvointia eläinavusteisien käyntien ja erilaisten koirien kanssa suoritettavien toimintatuokioiden avulla. Eläinavusteiset käynnit sekä toimintatuokiot toteutetaan yhdessä erilaisten tehtäviin koulutettujen koirien kanssa erilaisissa yhteisöissä / yrityksissä / asiakkaan kanssa erikseen sovittavissa paikoissa. Käynnit räätälöidään aina asiakkaan toiveden / tarpeiden mukaan. Työparina minulla on valittavissa neljästä erirotuisesta ja kokoisesta koirastani tarpeen ja vähän tilanteen mukaan sopiva koira. Kohderyhmänä minulla on erityisesti nepsy-lapset/nuoret sekä erityistarpeiset ihmiset, teen tilauksesta käyntejä myös muiden kohderyhmien luona. Koulutukseltani olen lähihoitaja (mielenterveys-ja päihdetyö) sekä eläintenkouluttaja (at) pääeläinlajina koira, ja kissa.
Palveluitani voivat tilata myös muut sosiaalialan ammattilaiset, jolloin toimin itse koirani kanssa ennalta sovitusti esimerkiksi toimintaterapeutin, fysioterapeutin ja hänen asiakkaansa kanssa. Yhteistyössä piilee suuret voimavarat.
Teen tilauksesta myös informatiivisia sekä toiminnallisia tuokioita erilaisille ryhmille.
Toimin myös eläintenkouluttajan tehtävissä, pidän lähinnä yksityiskoulutuksia (lajeina koira,kissa – myös etänä), teen töitä myös eläinten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisen eteen (koira,kissa,kani,undulaatit,jyrsijät). Pidän myös erilaisia kursseja sekä koulutuksia Lieksan alueella. Kannattaa vierailla kotisivuillani sekä surffailla somessa. Päivittelen aktiivisesti niihin asiaan liittyviä aiheita. Kotisivuilta löytyy myös kattavat esittelyt työpari koiristani, joiden kanssa kumoamme ennakkoluuloja sekä murramme roturajoja.

Yhteyshenkilö: Kati Oinonen

Sähköposti: tassukati@gmail.com

Tuotettavat palvelut: Eläinavusteiset palvelut, yksityiskoulutus, koulutus

Toimialue: Pohjois-Karjaja, palveluita myös etänä