Pikkusiipi-yritykseni nimi tulee lintujen siiven pienestä sulkaryhmästä, alulasta eli pikkusiivestä. Sulkia pikkusiivessä on vain muutama, mutta ilman niitä lentäminen olisi äärimäisen vaikeaa. Pienillä asioilla on suuri merkitys yksilölle.

Tämän ajatuksen kautta syntyi yritykseni, jonka takaa löytyy kohta 30-vuotias Emilia ja 24 enemmän tai vähemmän karvaista perheenjäsentä. Päätyöni on erityisnuorisotyössä, jossa käytän eläimiä mahdollisuuksien mukaan. Olen eläintenkouluttaja, erikoistunut useisiin eri eläinlajeihin sekä eläinavusteisessa työssä käytettävien eläinten kouluttamiseen. Tilallani jokainen eläin osallistuu omalta osaltaan työhön, mutta kodin ulkopuolella työskentelee tällä hetkellä yksi koira sekä lampaita.

Olen tarjonnut kuudelle kuohimattomalle pässille elämän meillä teuraaksi joutumisen sijaan ja vastalahjaksi olen saanut oppia äärettömän paljon sekä saanut ihanan pehmeän perheen itselleni. Tein selvityksen yhdistykselle meidän jäsenyydestämme, koska meillä asustaa harvinainen lammaskaveri Bambi. Bambi on siitä harvinainen, että se on alkanut pienestä asti näyttää merkkejä, että rakastaa tehdä asioita vain minun kanssa, ilman lajitovereiden tukea. Kaikki meidän lampaat on koulutettu positiivisella vahvistamisella eroamaan katraastaan kerinnän, hieronnan tai muun hoidon yhteydessä. Osa käy kävelyllä kanssani myös mielellään ihan yksinkin, mutta oma katras on silti paras palkka. Paitsi Bambille. Bambi ei välitä, että kaverit huutaa perään, kun hän pääsee lenkille, treeneihin tai töihin kanssani. Meillä ei käytetä kotona hihnoja, vaan lampaat tekevät kaiken vapaaehtoisesti, myös kerinnän.

Syy miksi tein selvityksen yhdistykselle on, koska eettisissä ohjeissa mainitaan, että laumaeläimet eivät tee töitä yksin. Bambille on koulutuksessa aisapari, mutta siihen asti Bambi työskentelee yksin vaativammilla työkeikoilla kuten hoivakodissa. Olen ehdoton sen suhteen, että jokaisella työtä tekevällä lampaalla on aina vähintään pari, Bambi oli poikkeus, jota en itsekään odottanut. Jokainen eläin on yksilö, mutta lampaan kouluttaminen yksintyöskenteleväksi ei ole suositeltavaa varsinkaan jos ei ole tarpeeksi perehtynyt lampaaseen eläimenä tai kouluttamiseen. Lampaiden stressi on äärimäisen vaikea havainnoida, kun ne ovat yksin. Katraassa lammas pakenee, yksinollessa se yleensä jäätyy ja voi monen silmään näyttää rauhalliselta. Kuitenkin saimme vihreää valoa, ja luvan liittyä jäseneksi yhdistykseen, jota olen odottanut innolla!

Kuvassa tietysi mukana Bambi. Kuvan on ottanut Hanna Viitanen @kuvapuhuu

Yhteyshenkilö: Emilia Eerola

Sähköposti: info@pikkusiipi.fi

Puhelinnumero: 050 4338184

Tuotettavat palvelut: Eläinavusteinen erityisnuorisotyö

Toimialue: Uusimaa, Lohja